-Vissarion Belinski (1811-1848)
Viime perjantaina julkaisin ensimmäisen kappaleeni puoleen vuosikymmeneen. Kappale kantaa nimeä "We Got Gunz" ja se löytyy YouTubesta. Yhden säkeistön verran siinä vierailee myös suuresti arvostamani artisti nimeltä Asa.
Ensimmäisen version kappaleesta nauhoitin jo viisi vuotta sitten, eli 2009. Tuolloin kappale kantoi nimeä "Jättiläisten Jaloissa" ja innoituksen kappaleen alkuperäisiin sanoituksiin sain syksyllä 2008 alkunsa saaneesta finanssikriisistä ja tästä seuranneista irtisanomisaalloista ja työttömyyden aiheuttamasta kärsimyksestä ympäri maailman. En kuitenkaan ollut tyytyväinen lopputulokseen ja kappale jäi julkaisematta.
Jälkikäteen mietin usein, että miksi en ollut tyytyväinen kappaleeseen. Toki en räpännyt yhtä hyvin kuin Asa, mutta se ei missään nimessä ollut syy tyytymättömyyteeni. Syy oli hyvin ilmeinen ja kaikenaikaa silmieni edessä, mutta minä en sitä nähnyt. Tajusin sen kuitenkin kaksi vuotta myöhemmin, eli kesällä 2011, kun kävimme isäni kanssa katsomassa elokuvissa Le Havren.
Pidämme isäni kanssa kumpikin suuresti Aki Kaurismäen elokuvista. Elokuvan jälkeen juttelimme itse elokuvasta ja muutenkin taiteen olemuksesta. Itse Le Havreen liittymättä isäni totesi ohimennen, että nauttii siitä, jos muuten synkässäkin taideteoksessa katsojalle tai kuulijalle jätetään edes pieni valonpilkahdus, toive paremmasta huomisesta. Näinhän Kaurismäkikin tekee, tykkään hänen elokuvissaan juuri siitä, että ne ovat kuin aikuisten iltasatuja. Sellaisen nähtyään on mukava mennä nukkumaan ja herätä seuraavana aamuna taas hyvillä mielin uuteen seikkailuun, jota elämämme on.
Samalla tajusin myös sen, miksi en ollut ollut tyytyväinen Jättiläisten Jaloissa -kappaleeseen. Se oli liian toivoton. Olin omissa sanoituksissani keskittynyt täysin sen surkutteluun, kuinka pieni ihminen on täysin voimaton ison markkinakoneiston jaloissa. En itse edes ajatellut näin, mutta silti olin tällaiset sanoitukset kirjoittanut. Ilmeisesti se oli ollut helppoa ja olin mennyt sieltä missä aita oli matalin. On nimittäin äärettömän helppoa tehdä rap-kappaleita siitä, miten asiat maailmassa ovat pielessä ja keskittyä "kitisemään" kuin angstiset teinit. Kuinka on rankkaa, kun nuorilla ei ole töitä. Yhyy. Kuinka on niin rankkaa, ettei voi tehdä muuta kuin vetää päihteitä ja sekoilla. Huomattavasti haastavampaa on koittaa tuoda esiin maailman epäkohtia, mutta samalla tarjota tilalle jotain muutakin kuin vihaisuutta. Tai jotain muutakin, kuin että "ei mennä töihin, vaan muutetaan metsään polttamaan hamppua". Tähän pyrin tulevalla levylläni.
Tähän päätin siis pyrkiä myös sanoittaessani Jättiläisten Jaloissa-kappaleen osuuteni uuteen muotoon We Got Gunz. Näin nimittäin oikeasti ajattelen: meillä on aseita. Meillä on vaikka kuinka paljon luoteja jäljellä ja niin kauan voi tapella, kun veri vielä virtaa suonissa. Jokainen taistelee elämässään omalla tavallaan, mutta aivan kuten Belinski 1800-luvun Venäjällä totesi, niin taistelu on koko elämän ehto. Mitä edes olisi elämä ilman taistelua? Miten voisi arvostaa yhtään mitään, jos sen saisi valmiina? Toki toiset meistä joutuvat taistelemaan enemmän kuin toiset ja tämä ei ole reilua, mutta ei elämä olekaan reilua. Itsesäälissä rypemisellä ei koskaan voita mitään. Taistelemalla sensijaan voi hyvinkin voittaa.
Olen vuosien saatossa saanut useita viestejä kappaleitani kuunnelleilta ja kovia kokeneilta nuorilta. Toiset nuorista ovat kertoneet minulle vain käyttävänsä paljon huumeita tai lääkkeitä. En ole varma, miksi he ovat halunneet tämän minun kanssani jakaa. Ehkä he ajattelevat minunkin käyttävän. Huomattavasti sydäntä lämmittävämpiä ovat kuitenkin olleet viestit niiltä nuorilta, jotka ovat vaikeista lähtöasetelmista huolimatta jaksaneet taistella ja päässeet jaloilleen.
Kerran eräs tyttö kertoi minulle, kuinka hänen äitinsä oli aikoinaan alkoholisti ja kuinka hän sai usein alle kouluikäisenä etsiä äitiään baareista. Jos äiti löytyi, tuli tämä äijien kanssa kotiin ryyppäämään. Tyttö huostaanotettiin, mutta uudessa sijaiskodissa hän ei kuitenkaan saanut rakkautta. Pihapiirin lapsien vanhemmat myös kielsivät omia lapsiaan leikkimästä tytön kanssa, koska hän oli juopon lapsi. Hänen ainoa ystävänsä oli hänen koiransa. Sitten tuo ainoa ystävä, koira, piestiin hengiltä hänen silmiensä edessä. On vaikea edes kuvitella, mikä voisi tuntua pahemmalta, kuin katsoa vierestä, kun ainoa ystävä piestään hengiltä. Ja kuinka itse ei pysty tätä auttamaan, koska on vain pieni heiveröinen tyttö väkivaltaisten aikuisten maailmassa. Tapahtui myös paljon muita ikäviä asioita. Tästä huolimatta hän on nykyään itsekin äiti, kykenee itse elättämään itsensä ja aikoo olla lapselleen parempi vanhempi kuin mitä hänelle aikoinaan oltiin.
Olen elämässäni tavannut useita liike-elämässä mukana olevia ihmisiä, jotka ovat olleet nokkelia ja rikastuneet omilla avuillaan. Hienoa heille. Arvostan nokkelia ihmisiä ja minusta rikastumisessa itsessään ei ole mitään pahaa. Uskokaa pois, että tuon tytön taistelua pidän silti miljoona kertaa kovempana juttuna kuin miljoonaa dollaria. Toivottavasti hän onnistuu taistelussaan ja kykenee tarjoamaan lapselleen onnellisen kodin. Toivottavasti hän ei koskaan lopeta taistelua. She has gunz.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti